Hei kumppanit!
Tammikuu on viimeinen kuukausi Honkalintu Oy:llä täällä Etelä-Suomessa ja minulle myös! Palaan juurilleni Pohjois-Karjalaan ja 22 vuoden työura ohjelma - ja eräpalveluyrittäjänä täällä Nuuksion alueella päättyy! Aloitan helmikuussa Kolin luontokeskus Ukko-Kolissa palvelupäällikkönä Retkipaikka Oy:n palveluksessa. Uusi matkailualue itselleni, mutta tutut teemat kestävän matkailun ja tuotteistuksen ja tapahtumien tuottajana jatkuvat yhteistyössä Kolin alueen matkailutoimijoiden kanssa. Lämmin kiitos kuluneiden vuosien yhteistyöstä jokaiselle taholle! Tervetuloa Kolille moikkaamaan! Halataan, kun tavataan. Markku
0 Comments
O Tempora!Oi aikoja ja tätä uutta normaalia.
Covid 19 kuritti keväällä kovalla kädellä ohjelmapalveluntuottajia, kun kaikki tapahtumat peruttiin maaliskuun aikana. Kesä toi kuitenkin helpotuksen lähimatkailun muodossa ja Tentsile Nuuksio ja Vallisaari rikkoivat kummatkin yöpyjäennätykset. Kiitos kaikille yöpyjille ja lahjakorttien ostajille suuresta tuesta tässä vaikeassa ajassa. Syksyllä useat yritystapahtumat ounasteli jo suunnan muuttuneet, mutta lokakuun aikana alkoi jälleen peruutusten vuoro. Kevään osalta ei tässä kohtaa uskalla vielä toivoa mitään muuta kuin että tapahtumat pääsisivät käyntiin ja paluu ns. uuteen normaaliin 2.0 alkaisi. Kesän Tentsile yöpymisiä on jo varattu hyvin ja lahjakorttimyynnin määrä on ilahduttavan vilkasta näin joulun alla. Kiitos kaikille yrityksille tuesta Nuuksion yrittäjille tapahtumien muodossa ja kiitos myös hotelli Korpilammen yritysasiakkaille tapahtumien järjertämisesta Korpilammen upeissa maastoissa tänä syksynä. Toivottavasti tulevana kevääna ollaan vauhdissa jälleen ja voimme palvella teitä aktiviteettien osalta niin Nuuksiossa kuin Korpilammellakin. Kiitos kesän ja syksyn aikana tapahtumissa mukana olleille oppaillemme, olette huippu hyviä! Pidetään huolta ja mennään metsään pienellekin kävelylenkille. Se piristää aina! Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2021. Markku Covid 19 tiedote Tentsile yöpyjille Nuuksiossa ja VallisaaressaTIEDOTE yöpyjille:
Koronaviruksen takia vähennämme majoitteiden määrää seitsemästä viiteen kesäkuun ja heinäkuun ajaksi Nuuksiossa. Näin takaamme kaikille oman rauhan ja reilusti tilaa nauttia elämyksestä. Vallisaaressa on kaksi majoitetta koko kesän. Nuuksiossa desifioimme majoitteiden lattiat yöpymisen jälkeen ja Vallisaaressa varustekassi sisältää desifiointiainesprayn ja sifonet-pyyhkeitä omatoimiseen Tentsilen puhdistamiseen. Kausi alkaa kesäkuussa Nuuksiossa ja Vallisaaressa. HUOM! Jos varaat ryhmällesi min. 3 majoitetta, varaamme EcoCamp alueen vain teidän ryhmänne käyttöön (Varmistathan ennen varausta että ko. päivälle ei ole aikaisempia varauksia.) ![]() "I felt like a child who gets to sleep in their treehouse overnight" says Anna Greenwood a visitor from UK who spend a couple of night one of the hammock tent at the Tentsile Experience EcoCamp Nuuksio. Tentsile Experience EcoCamp Nuuksio esillä syyskuun Blue Wings lehdessä Glamp it Up -osiossa https://issuu.com/finnair_bluewings/docs/bluewings_07-2019_issuu On taas aika kiittää ihanasta ja työntäyteisestä tapahtumavuodesta Honkalinnun ohjelmia varanneita asiakkaitamme ja tarmokkaan osaavia oppaitamme. Vuoden 2018 aikana toimimme Nuuksion kansallispuistossa, Luontokeskus Haltian lähiluonnossa, Satulinnassa Hirvansalmella, hotelli Korpilammella sekä monessa muussa kohteessa Etelä-Suomessa. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja asiakkaillemme:)
Pukin lahjakonttiin Tentsile elämyslahjakortit Nuuksioon ja Vallisareen löydät nettisivuiltamme. Tervetuloa puuhun taas ensi kesänä! Nautitaan Joulun rauhasta! markku Lumoudu lumoavan historian ja luonnon Vallisaaresta. Honkalintu avaa yhteistyössä Vallisaarta hallinnoivan Juva Shipping Oy.n kanssa uuden Tentsile Experience EcoCamp -alueen Vallisaari-Kuninkaansaareen kesällä 2018. Tentsile Experience EcoCamp Vallisaaren yöt 2018 myynnissä NYT linkin kautta. Myös LAHJAKORTIT löydät nettisivuilta Vallisaaren kesään 2018. Tervetuloa #tentsileexperience #yopuussa #honkalintu #juvashipping #vallisaari#treehouse #elamys #tensilecamp #tentsilefinland #visitfinland #visithelsinki https://honkalintu.johku.com/en_US/categories/8-tentsile-experience-ecocamp-vallisaari Tentsile Experience EcoCamp kesä 2017 oli menestys Nuuksiossa. Yli 450 henkilöä yöpyi puussa viime kesän aikana.
Varaa oma elämys kesälle 2018 tai ilahduta ystävääsi lahjakortilla Joulupukinkontissa. Vieraille verkkokaupassamme www.honkalintu.fi #honkalintu #visitespoo #visitfinland #tentsile #tentsileexperience #yöpuussa #luontoofi #solvalla #haltia #nuuksio #nuuksionkansallispuisto #tuli #luonto #joonasvinnari Iltalehden artikkeli Länsiväylän artikkeli Ensimmäinen kuukausi takana, avasimme 1.6. ja kävijämäärä oli yli 80 yöpyjää koleista ilmoista huolimatta. Suomalaisia perheitä, brittejä, saksalaisia ja Kyrö Distillery Companyn bloggariryhmä Venäjältä. Heinäkuussa yli 200 vierailijaa tulossa ja hyvin on vielä tilaa puissa. Ohessa vielä brittien kommentit Nuuksiosta aktiviteettien ja puussa nukutun yön jälkeen, vaikka taivas oli lähellä ja aurinko ei laskenut ollenkaan:)
"Onnea arvoisa vastaanottaja, Tuotteesi on valittu Visit Finlandin hyvinvointimatkailun kärkituotteeksi vuonna 2017!"WinRelax kärkituotekilpailuun osallistui kaikkiaan 130 tuotetta, joista valittiin 25 tähtituotetta. Päätös ei ollut helppo, sillä mukana oli paljon potentiaalisia tuotteita. Tuotteesi on siis mukana kovatasoisessa ja sisällöltään vetovoimaisessa kaartissa. Tuotteet pisteytti hyvinvointimatkailun asiantuntijoista koostuva raati, joka arvioi tuotteet FinRelax -tuotekriteerien ja -suositusten perusteella. VOITTAJATUOTTEET NÄYTTÄVÄSTI ESILLÄ MARKKINOINTI- JA MYYNTITOIMENPITEISSÄ Voittajatuotteet nostetaan esille FinRelax –kasvuohjelman markkinointi- ja myyntitoimenpiteissä vuonna 2017 mm. seuraavissa tapahtumissa: * GrüneWoche, Berlin (b2c) / tammikuu 2017 * Meet Finland Workshop 18.1.2017, Helsinki (b2b, Matkamessujen yhteydessä) * SlowFinland Tour, Saksa (b2b & b2c) / helmikuu – kesäkuu 2017 * ITB Berlin, Berlin (b2b) / maaliskuu 2017 * MoiMoi Workshops, Japani (b2b) / syyskuu 2017 Tästä on hyvä jatkaa tuotteen myyntiä ja markkinointia kohtia kesää. Hyvin on jo lahjakortteja myyty ja varauksia tehty tulevan kesän osalta. Puussa tavataan! markku #tentsileexperience #honkalintu #nuuksioresort #visitespoo #nuuksio #haltia #visitfinland #finpro
|
Honkalintu"Kanteleen kaukomailla, Archives
January 2023
Categories |